top of page
HENKILÖKUNTA

Fanny Gurevitsch
Lasten tanssi-ilmaisu, Nykytanssi, Jazz, Nykybaletti, Tanssiopiston rehtori.
Hallinnollisten tehtävien ohella hänen aluettaan on nykytanssi, jazz ja lasten tanssi-ilmaisu. Fanny on opiskellut tanssinopettajaksi Teatterikorkeakoulussa (TO3 ja TO20). Hän on syventänyt tanssitietouttaan monilla nykytanssi ja koreografiakursseilla. Jyväskylän yliopistossa Fanny on opiskellut taidekasvatusta. Hän on toiminut monissa luottamustehtävissä mm. Etelä-Savon Taidetoimikunnassa ja Suomen Tanssioppilaitostenliitto ry:n (STOPP ry.), Kuopio Tanssii ja Soi:n, DaCi-Finland ry:n hallituksien jäsenenä. Tällä hetkellä hän on ITAKin, Itä-Suomen Tanssin aluekeskuksen hallituksen jäsen. Fanny on Etelä-Savon Tanssiopiston perustaja ja toiminut sen rehtorina alusta asti. Hän on saanut tunnustuksena tekemästään työstä mm. Mikkeli-palkinnon, Etelä-Savon taidekasvatuspalkinnon sekä viimeisimpänä Etelä-Savon taidepalkinto 2021.

Sara Gurevitsch
Nykytanssi, Nykybaletti, Apulaisrehtori
Sara Gurevitsch on helsinkiläinen tanssitaiteilija. Hän on valmistunut tanssijaksi Statens Scenekunst skole, Kööpenhaminasta ja koreografiksi Taideyliopiston Teatterikorkeakoulusta. Hän työskentelee laaja-alaisesti taiteen parissa mm. tanssijana, koreografina sekä taiteilija-ohjaajana. Sara tykkää moni merkityksellisyydestä sekä tanssissa ja sen opettamisessa hän pitää siitä että ei ole yhtä oikeaa tapaa tanssia. Hän opiskelee sukupuolen tutkimusta Helsingin yliopistolla ja valmistuu 2023.

Jasu Laitinen
Musikaalitaide, katutanssilajit sekä nyky- ja jazztanssi
Jasu Laitinen on vakituinen viikko-opettaja, on alunperin Jyväskylästä kotoisin oleva nykyään Mikkelissä asuva tanssija. Jasulla on Jyväskylästä hankittu vahva harrastuspohja nykytanssiin ja katutanssilajeihin. Pitkän harrastushistorian jälkeen hän on siirtynyt työskentelemään tanssijana erilaisissa produktioissa. Jasuun olet saattanut törmätä tanssijana niin TV:ssä, teatterissa, kuin festivaaleillakin. Jasu toimii myös tanssinopettajana Eston lisäksi mm. Kuopiossa.
Tanssijana ja tanssinopettajana työskentelyn lisäksi Jasu tuottaa koreografioita omalle tanssiryhmälleen KreWi:lle, sekä kuopiolaiselle kaupallisen alan tanssiryhmälle FreeZtyle:lle. Tanssilajeista hänelle vahvimpia ovat musikaalitaide, katutanssilajit sekä nyky- ja jazztanssi. ”Tanssi on mulle tapa elää. Tanssijana saan käsitellä tunteita kehon kautta. Koreografina taas kertoa liikkeen kautta aiheista ja tunteista, joihin ei välttämättä aina löydy edes sanoja. Tanssissa mua kiehtoo erityisesti tarinan kerronta, tunteiden ilmaisu, visuaalisuus, yhteisöllisyys ja taianomaisuus,” Jasu kertoo. Jasu in Kuopion katutanssiyhdistyksen hallituksessa ja vakituinen tuomaristonjäsen monessa tanssikilpailussa, mm. Polkuja. Jasu opettaa opistolla ainakin nyt kahden kauden ajan – jonka jälkeen mahdollisesti jatkaa opintojaan Hollannissa.

Ulpu Moisio
Baletti, Nykytanssi, lastentanssi
Ulpu Moisio on monipuolinen tanssitaiteilija ja pedagogi, jonka työssä kohtaavat kehollinen herkkyys, tarkkuus ja luovuus. Ja on myös tulevana kautena opiston vakituinen opettaja. Hänellä on vahva tausta baletissa, nykytanssissa. Opettajana Ulpu tunnetaan turvallisen ja kannustavan ilmapiirin rakentajana, joka huomioi jokaisen oppijan yksilölliset tarpeet – olipa kyseessä taaperoryhmä, aikuisharrastaja tai tavoitteellisesti etenevä nuori tanssija.
Ulpu on valmistunut tanssitaiteen alalta (Savonia AMK – tanssinopettajaksi ) ja työskennellyt esiintyjänä, opettajana ja ohjaajana erilaisissa projekteissa niin lasten, nuorten kuin aikuistenkin kanssa. Häntä kiinnostaa erityisesti tanssin merkitys osana kokonaisvaltaista kasvua, ilmaisua ja yhteisöllisyyttä. Ulpu on rautainen pedagogiikan ammattilainen ja aloittelee myös taidekasvatuksen maisteriopintoja Jyväskylän yliopistossa.
Etelä-Savon Tanssiopistolla ja sirkuskoulussa Ulpu opettaa mm. balettia, nykytanssia, luovaa tanssia ja taaperosirkusta. Ulpu opettaa myös mm. Savonia AMKssa ja muualla Suomessa.

Laura Poikolainen
Tanssitaiteilija, balettipedagogi
Laura Poikolainen on aloittanut tanssiopintonsa Helsingin tanssiopiston lastentanssitunneilla ja ollut erikoiskoulutusluokan oppilaana 1995–2003. Lisäopintoja hän on tehnyt kesäkursseilla mm. Cannesissa, Kööpenhaminassa ja New Yorkissa. Suoritettuaan tanssijan näyttötutkinnon Suomen Kansallisoopperan balettioppilaitoksessa hän toimi tanssijana Kansallisbaletissa kaudet 2004–2006. Syksyllä 2006 Laura jatkoi opintojaan Savonia-ammattikorkeakoulussa ja valmistui tanssinopettajaksi keväällä 2010 pääaineenaan klassinen baletti. Keväällä 2012 hän valmistui tanssitaiteen maisteriksi Teatterikorkeakoulun tanssi- ja teatteripedagogiikan laitokselta. Kaudella 2022-2023 Laura opiskeli Somatic studiolla ja sai pilates-opettajan pätevyyden maaliskuussa 2023.
Laura on iloinen, mutta vaativa opettaja, jonka tunneilla keskitytään tekniikan hiomisen lisäksi kokonaisvaltaiseen liikkeeseen, liikkeen erilaisiin laatuihin ja ennen kaikkea musikaalisuuteen. Tunnit haastavat niin kehoa kuin aivojakin, mutta oppimisilmapiiri pidetään positiivisena ja yritystä ja erehdystä suosivana.
Laura on opettanut Helsingin Tanssiopistossa vuodesta 2010 alkaen lajeinaan klassinen baletti, nykytanssi ja lastentanssi. Nykyisin hän opettaa klassisesta balettia ja erikoiskoulutusluokkia.
Lauran opetuskielinä ovat suomi ja englanti. Laura teaches in Finnish but is able to assist in English.
Laura opettaa Etelä-Savon Tanssiopistolla baletin luokkia kerran kuussa. Opetus tapahtuu lauantaina ja sunnuntaina. Hänen tuntisarjojaan kuitenkin harjoitellaan viikoittain niille varatulla tunnilla. Laura tekee koreografiaa syksyn ja kevään aikana balettiryhmille. Nyt jo kalenteriin voi laittaa Lauran ensimmäisen tutustumisviikonlopun 9-10.8.2025.

Okko Soila
Breakdance
Okko on Etelä-Savon Tanssiopiston kasvatti, joka on harrastanut breakdancea koko ikänsä. Breakdance on ollut hänen ilmaisukanavansa ja elämäntapansa, ja vuosien harjoittelun myötä hänestä on tullut tunnustettu ja taitava tanssija, joka hallitsee niin perinteiset liikkeet kuin omaperäiset koreografiat.
Breakdancen ohella Okko on myös intohimoinen rap-musiikin tekijä. Hänet tunnetaan artistinimellä Chokko, ja hänen musiikkinsa heijastaa hänen energiaansa ja luovuuttaan. Chokko-nimen alla hän yhdistää taidokkaasti lyriikat ja rytmit, tuoden esille omia kokemuksiaan ja näkemyksiään maailmasta. Hänen musiikkinsa on voimakasta, aidosti omaleimaista ja täynnä intohimoa, aivan kuten hänen tanssinsa.

Anastasia Tsekoura
K-Pop, Akrobatia, Show, lastentanssi, Jooga,
Vahva tanssikoulutuksen ammattilainen, jolla on ISTD (International Society of Teachers of Dancing) tutkinto diskofreestylessä, hip hopissa, modernissa teatteritanssissa / nykytanssissa ja jazztanssissa. Entinen akrobaattitanssija ja urheilija. Rakastaa kehonpainoharjoittelua. Kansainvälinen personal trainer ja ravintoneuvoja. Joogaopettaja (200 tunnin RYT) ja Yoga Alliancen jäsen. Kehon kuntoiluryhmien ohjaaja. Kokemusta Asahi Nordic -tekniikan ohjaamisesta.
Omistaa vahvan kokemuksen työskentelystä esittävien taiteiden alalla Euroopassa. Taitava näyttelemisessä, koreografiassa, modernissa tanssissa, musikaaliteatterissa ja kaupallisessa tanssissa - hip hopissa. Tietämys Vinyasa flow -joogasta, vahvasta joogasta, edistyneestä joogasta ja alkeisjoogasta.

Annu Ronkainen
Nykytanssi
Annu on opiskellut tanssipedagogiikkaa Tukholman Dans och Cirkushögskolanissa sekä Teatterikorkeakoulussa. Hän on opettanut monen ikäisiä ja tasoisia ryhmiä niin Ruotsissa, Sloveniassa kuin Suomessa. Opetuksen ohella hän työskentelee ruotsalaisessa tanssiteatterikollektiivissa ReAct!. Annulle opetuksessa tärkeää on kehon kokonaisvaltainen käyttö, tanssijan oman ilmaisun tutkiminen ja yhdessä tekeminen.

Sirpa Tarvonen
Hankevastaava
Sirpa Tarvonen on kulttuurituottaja (amk), pääpaino tapahtumatuotannossa. Hän
tekee konkreettisia, tärkeitä, pieniä ja suuria asioita, jotka mahdollistavat ja edesauttavat Etelä-Savon tanssiopiston perustehtävän toteuttamista.
Sirpa on mukana ilolla ja intohimolla tanssin ja sirkuksen opetustyön tarvitsemassa taustajoukossa ja kehittämistyössä, katse tulevaisuudessa.
Hän tuntee apurahaprosessit ja projekti- ja hankehaut.
Pienissä ja suurissa tehtävissä häntä auttaa ymmärrys valtion taidehallinnosta, muista rahoitusinstrumenteista, kokemukset aluehallinnosta sekä kunta-, oppilaitos- ym yhteistyöstä kulttuurin ja taiteen hankkeissa.

bottom of page