Tykkää meistä!
Etelä-Savon Tanssiopisto Facebookissa
 

 

Etelä-Savon Tanssiopisto - Kuvat Jesse Haaja
 

Opetus

OPETUSSUUNNITELMAT / TAITEEN PERUSOPETUS

Laaja oppimäärä
Koulu antaa vuositasolla etenevää tavoitteellista taiteen perusopetusta tanssin alueella. Laajan oppimäärän mukaisen opetuksen tavoitteena on luoda oppilaalle mahdollisuus harrastaa tanssia pitkäjänteisesti ja saada opinnoista todistus, sekä antaa taidolliset ja tiedolliset edellytykset hakeutua myös tanssin jatko-opintoihin. Opetuksen tavoitteena on antaa oppilaalle monipuolinen käsitys tanssista ja siihen liittyvistä ilmiöistä. Opetus tukee oppilaan henkistä kasvua, luovuutta ja taitoja. Oppilaan kehittymistä tuetaan hänen omista lähtökohdistaan.

Rakenne
Opinnot jaetaan Varhaisiän opintoihin (4-7 v), perusopintoihin (8-15 v) ja syventäviin opintoihin (15-19). Laajan oppimäärän perusopinnot suoritetaan enintään 6 vuodessa kuten myös syventävät opintoihin käytetään enintään 6 vuotta.

Arviointi
Arvioinnin tehtävänä on tukea oppilaan edistymistä tanssiopinnoissa. Arviointi on kannustavaa ja ohjaa opiskelun tavoitteiden asettamista. Tärkeää on ohjata tanssinopiskelijaa myös itsearviointiin. Laajaa oppimäärää suorittaville jaetaan opintokirja, johon merkitään vuosittain suoritetut opinnot. Laajan oppimäärän perusopintojen suorittamisen jälkeen oppilas saa perusopintojen päättötodistuksen, jossa on sanallinen arvio. Tämän jälkeen siirrytään syventäviin tai yleisen opintoihin. Kun laajan oppimäärän tuntimäärät ovat täynnä ja oppilas on tehnyt päättötyönsä, hän saa syventävien opintojen päättötodistuksen.

Yleinen oppimäärä
Yleisen oppimäärän opetuksen tavoitteena on saada oppilas kokemaan tanssin ja liikunnan iloa. Opetuksen tavoitteena on myös antaa elämyksiä, saada oppilas kokemaan ja ymmärtämään tanssia oman fyysisen toimintansa sekä luovuutensa kautta. Toiminnassa luodaan pohjaa kulttuurimyönteisyydelle ja elinikäiselle oppimiselle. Itsensä ilmaiseminen ja esiintyminen ovat tärkeä osa tanssinopiskelua. Valitsemassaan tanssilajissa oppilaat kehittävät tanssiteknistä osaamista ja taiteellista ilmaisua, sekä tutustuvat tanssilajin perusliikemateriaaliin ja terminologiaan.

Rakenne
Opinnot koostuvat opintokokonaisuuksista. Oppilas voi valita minkä tahansa tanssilajin ja harrastaa sitä. Yksi opetuskokonaisuus muodostuu yhden lukuvuoden pituisesta jaksosta esimerkiksi nykytanssissa. Toinen opintokokonaisuus voi muodostua vaikka streetistä. Oppilas voi opiskella useimmissa ryhmissä ja kerätä näin opintokokonaisuuksia, joita yleisen suorittamiseksi tarvitaan vähintään 10.

Arviointi
Arvioinnin tehtävät ovat samat kuin laajaa suoritettaessa. Yleisessä oppimäärässä arviointiin sisältyy erilaista palautteen antamista ja ohjausta itsearviointiin. Oppilas saa työskentelystään ja suorituksistaan sanallista palautetta koko opiskelun ajan ja 10. opintokokonaisuuden täytyttyä hän saa todistuksen, johon on merkitty kaikki suoritetut opintokokonaisuudet.

 
~Ilo~
~Tanssia~
~Estoitta~
 
 
ETUSIVU | TANSSIOPISTO | AJANKOHTAISTA | KUVAGALLERIA | ILMOITTAUTUMINEN | LUKUJÄRJESTYS | OPETUS | YHTEYSTIEDOT | KANNATUSYHDISTYS
Kaikki oikeudet pidätetään © 2011 Etelä-Savon Tanssiopisto ESTO Design: HAAJA